Lopuksi

Meillä kuului useita viikkoja tottua elämään ilman Alvaria, joka on vuosikausia kuulunut niin vahvasti meidän perheen kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Vielä päivittäin, monia asioita peilaa yhdessä elämiseen; kellonajat muistuttavat ulkoiluista, juusto jääkaapissa sen jakamisesta, aurinkoläiskät lattiassa suosikkipaikoista, kukkaostokset yhteisestä kiireettömästä viikonlopusta, imurointi karvanlähdöstä, Liisanpuistikon ruska vuosittaisista kuvaushetkistä ja eräänä päivänä huomasin juttelevani tyhjälle auton takapenkille. Hyvän seuran ja ystävyyden puuttumisen huomaa kaikkialla jatkuvasti. Elämä ilman Alvaria on ollut tyhjempää ja supistunut meidän ihmisten väliseen perusolemiseen.

Järki on jo hyväksynyt luopumisen, mutta aika ajoin ikävä vyöryy pintaan ja pitää hetken tiukassa otteessaan. Onneksi on eletty aurinkolasi -aikaa.

Tämä blogi on kertonut Alvarin ja meidän, omistajan ja kouluttajan yhteisestä elämästä Helsingin kantakaupungissa, jota saatiin viettää lähes 13 onnellista vuotta. Kolmikosta puuttuu nyt meistä tärkein ja merkittävin myös tämän blogin osalta. Nyt on aika päättää tämä kertomus.  

 

 

 

Kesäkuussa

Myöhään illalla kaupungin kaduilla oli hiljaista. Viimeisetkin innokkaat yöriekkujat olivat ehtineet laahustaa lähisaaren vehreille apajille ja suositulle mattolaiturille. Päiviä kestänyt auringonpaiste oli paahtanut kuumiksi talojen peltikatot, rapatut kiviseinät ja katujen mukulakivet multia myöden, mutta tähän vuorokaudenaikaan lempeys kuvaa parhaiten ilmanalaa. Tutun lähipuistikon nurmikko tuntui juuri sopivan viileältä jalkojen alla. Ei siis mikään ihme, että nurmikkopötköttely rentoutumismuotona tunnetaan kaupunkilaisten keskuudessa ympäri maailman. Syreenien lakastuneet kukat muistuttivat meitä keskikesän yhteisistä kävelyistä ja kukkien huumaavista tuoksuista.

Perjantaina 26.6.2020 

Alvar nukkui pois lempimatollaan, sillä samaisella, jonka päällä ihmeteltiin toisiamme ihanana lokakuisena lauantai iltana 2007. 

Neljä tuntia myöhemmin hyvästeltiin kodin jokainen huone, matkustettiin viimeistä kertaa yhdessä autolla, poikettiin matkalla tuttuun kukkakauppaan ja hieman myöhemmin jätettiin jäähyväiset meidän rakkaalle perheenjäsenelle. Mukaan ikuiselle matkalle pakattiin firenzen pallo ja valkoinen ruusu. 

Kotona oli jäljellä hiljaisuus.

Perjantaina 21.8.2020 

Saavuttiin Alvarin suosikkipaikkaan viimeistä kertaa yhdessä. Ja niin vieno tuuli pyyhki mukaansa jäljelle jääneen maallisen.

 

Taivaan kirkkain tähti

Uskollinen viilentäjä

Helle saapui vihdoin myös tänne Helsinkiin, kuumensi afaltit ja vanhojen talojen paksut kiviseinät.

Vuosia sitten Alvarille ostettiin ikioma tuuletin, joka on palvellut uskollisesti tukalina hellejaksoina ja pitkien ulkoilujen jälkeen täsmäviilentäjänä. Laite kuuluu järkevien hankintojen top vitoseen, mitä tulee kaikkiin vuosien aikana tehtyihin ostoksiin.

Tuuletinta on jälleen käytetty ahkerasti, yleiseen hyvän olon ylläpitämiseen kotioloissa. Alvar on muun muassa hakeutunut päiväunille miellyttävään ilmavirtaan ja yöllä pieni ilmanvire on taannut paremmat yöunet.



Miellyttävän viileyden lisäksi ollaan nautittu raikkaista juomista.



Ja käyty yöaikaan haistelemassa ja ihailemassa lähipuiston kukkia.

Liikekannalla

Viime päivien lämpö ja aurinko on saanut Alvarin innostumaan entisestään lähtemään liikenteeseen - niinpä kevään aikana menetettyjä ulkoiluja on kurottu urakalla kiinni.

Heti aamuvarhaisella hurautettiin autolla suosikkipaikkaan, jossa saa tallustaa mukavanpituisen lenkin lähes omassa yksinäisyydessä, pysähdellä kaikessa rauhassa, pyöriä pöpelikössä ja olla välittämättä ajoittaisista sivuharha-askeleista. Matkan varrella istahdettiin kaislikon reunaan aamiaiselle ja kerättiin voimia paluumatkalle. Lämpötila oli Alvarin näkökulmasta selkeästi täydellinen, mutta omistaja varautui mereltä käyvään tuuleen untuvaliivillä.

Ympäristön hiljaisuus helli kukonlaulunaikaan heränneiden korvia ja mieltä.


Kuva. Perjantaita ja edessä olevaa viikonloppua juhlistettiin vaalenapunaisilla pioneilla.

Illalla käveltiin läheiseen saareen, joka oli täyttynyt riemukkaista perjantain viettäjistä. Nurmikot oli päällystetty piknikpeitoilla, ilmassa leijui grillimakkaran tuttu tuoksu ja kuohuviinipuollojen poksahtelevat korkit kielivät juomatarjoiluista. Railakas puheensorina kävi kilpailua mustarastaiden kesäisen laulun kanssa.

Saaressa piti ehtiä käydä läpi kolme koirapuistoa ja noin tuhat pensaikkoa/ruohontupsua/kiveä. Näiden lisäksi tuli pysyä kartalla mahdollisista tutuista ja tuntemattomista vastaantulijoista ja tietysti huolehtia siitä, että reviiri pysyy omissa nimissä. Check, check, check...


Kuva. Alvar nautti ilta-auringon lempeästä lämmöstä ja ehti kiireiltään poseeraamaan myös kameralle..

Kesäistä viikonloppua toivottaen.

Vanhuksen vaaranpaikat

Orvokkien seassa vaanii mahdollisesti punkki, mutta niiltä on suojauduttu tehokkaasti ja onnistuneesti pannalla.



Kömpelönä, alentuneella näkökyvyllä ja iäkkäänä koirana ei ole aina auvoista kulkea julkisilla paikoilla Helsingin kantakaupunigissa.

"Hyvin menee"... "onko pölyä"... "varo porrasta, varo sähköpotkulautaa, varo törröttävää tuolinjalkaa jalkakäytävällä, varo betoniporsasta, metalliaitaa, vastaantulijaa, varo aikuista polkupyöräilijää jalkakäytävällä/suojatiellä..."... "ei saa syödä ruohoa" - tässä sitä ollaan yhdessä kävelyllä, joka sisältää tänä päivänä kaikenlaista; tsemppaamista, ohjeistusta, varoitusta, ennakointia, huomioimista, varomista. Ja tarkemmin ajateltuna viime vuosien aikana jalkakäytävillä ja suojateillä on saanut olla yhä enemmän tarkkana ja varuillaan.

Yllä olevasta listasta puuttuu kuitenkin yksi, jota sai varoa erityisesti perjantai/lauantai iltojen jälkeen. Lasinsirut. Niiden väheneminen on ollut huomattavaa.

Omistaja on valpastunut kertaa kaksi. Mutta silmiä selkään ei olla vielä saatu kehiteltyä...

Rauhallinen ilopilleri

Onpa ollut mukava vaihtaa kuulumisia ohikulkijoiden kanssa, jotka ovat myös ilolla nähneet Alvarin edistymisen sitten maaliskuusta tähän päivään. Kaikin puolin huonosti kulkevaa koiraa kun ei ole voinut olla huomaamatta ja nyt taas päättäväisesti ja erityisellä tarmokkuudella etenevää ilopilleriä.


Kuva. Kesän merkkejä - Alvar on siirtynyt nukkumaan jo myös paljaalle lattialle.

Sairastuminen ja sitä myöden aiempaan nähden vähäisempi liikkuminen on tehnyt tehtävänsä. Huikeista, vuosien saatossa trimmatuista lihaksista on enää muistona sadat valokuvat, mutta ruoka maistuu - vähintäänkin kolme kertaa päivässä. Ja meidän perheessä (kuten aiemminkin on tullut useasti mainittua) on ihmetelty ja samalla iloittu ruoan päätymisestä Alvarin suun kautta vatsaan, eikä lautaselta lopulta biojätteeseen. Jämäkästä ulkonäöstä tai sen paluusta on turha haaveilla, vaikka laadukkaiden aterialvalintojen kautta parempaan suuntaan on koko ajan mentykin.

Ulkoilusta ja eväsretkistä on jälleen tullut omistajan ja Alvarin yhteinen harrastus. Esimerkiksi herkullinen lounas auringossa ulkona voittaa sisätiloissa syömisen. Paluu entisiin kuviohin ja maisemiin on piristänyt meitä kumpaakin. Ja mihin ikinä mennäänkin, eteneminen on rauhallista ja ottaa oman aikansa. Vauhti ja erityisesti kaikenlainen kiire on heitetty romukoppaan.

Kevään aikana kotona muutettiin järjestelyjä siten, että vesiastia on yöllä nyt myös Alvarin makuupaikan välittömässä läheisyydessä. Yölliset hämärässä seikkailut päättyivät ja toivat kertaheitolla yörauhan koko porukalle. Ja hyvä idea tuli jäädäkseen.


Kuva. Vesinirson omassa kannussa on aina raikasta ja suodatettua vettä, josta onneksi omistaja ja kouluttaja saavat myös osansa.