Rauhallinen ilopilleri

Onpa ollut mukava vaihtaa kuulumisia ohikulkijoiden kanssa, jotka ovat myös ilolla nähneet Alvarin edistymisen sitten maaliskuusta tähän päivään. Kaikin puolin huonosti kulkevaa koiraa kun ei ole voinut olla huomaamatta ja nyt taas päättäväisesti ja erityisellä tarmokkuudella etenevää ilopilleriä.


Kuva. Kesän merkkejä - Alvar on siirtynyt nukkumaan jo myös paljaalle lattialle.

Sairastuminen ja sitä myöden aiempaan nähden vähäisempi liikkuminen on tehnyt tehtävänsä. Huikeista, vuosien saatossa trimmatuista lihaksista on enää muistona sadat valokuvat, mutta ruoka maistuu - vähintäänkin kolme kertaa päivässä. Ja meidän perheessä (kuten aiemminkin on tullut useasti mainittua) on ihmetelty ja samalla iloittu ruoan päätymisestä Alvarin suun kautta vatsaan, eikä lautaselta lopulta biojätteeseen. Jämäkästä ulkonäöstä tai sen paluusta on turha haaveilla, vaikka laadukkaiden aterialvalintojen kautta parempaan suuntaan on koko ajan mentykin.

Ulkoilusta ja eväsretkistä on jälleen tullut omistajan ja Alvarin yhteinen harrastus. Esimerkiksi herkullinen lounas auringossa ulkona voittaa sisätiloissa syömisen. Paluu entisiin kuviohin ja maisemiin on piristänyt meitä kumpaakin. Ja mihin ikinä mennäänkin, eteneminen on rauhallista ja ottaa oman aikansa. Vauhti ja erityisesti kaikenlainen kiire on heitetty romukoppaan.

Kevään aikana kotona muutettiin järjestelyjä siten, että vesiastia on yöllä nyt myös Alvarin makuupaikan välittömässä läheisyydessä. Yölliset hämärässä seikkailut päättyivät ja toivat kertaheitolla yörauhan koko porukalle. Ja hyvä idea tuli jäädäkseen.


Kuva. Vesinirson omassa kannussa on aina raikasta ja suodatettua vettä, josta onneksi omistaja ja kouluttaja saavat myös osansa.