Lopuksi

Meillä kuului useita viikkoja tottua elämään ilman Alvaria, joka on vuosikausia kuulunut niin vahvasti meidän perheen kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Vielä päivittäin, monia asioita peilaa yhdessä elämiseen; kellonajat muistuttavat ulkoiluista, juusto jääkaapissa sen jakamisesta, aurinkoläiskät lattiassa suosikkipaikoista, kukkaostokset yhteisestä kiireettömästä viikonlopusta, imurointi karvanlähdöstä, Liisanpuistikon ruska vuosittaisista kuvaushetkistä ja eräänä päivänä huomasin juttelevani tyhjälle auton takapenkille. Hyvän seuran ja ystävyyden puuttumisen huomaa kaikkialla jatkuvasti. Elämä ilman Alvaria on ollut tyhjempää ja supistunut meidän ihmisten väliseen perusolemiseen.

Järki on jo hyväksynyt luopumisen, mutta aika ajoin ikävä vyöryy pintaan ja pitää hetken tiukassa otteessaan. Onneksi on eletty aurinkolasi -aikaa.

Tämä blogi on kertonut Alvarin ja meidän, omistajan ja kouluttajan yhteisestä elämästä Helsingin kantakaupungissa, jota saatiin viettää lähes 13 onnellista vuotta. Kolmikosta puuttuu nyt meistä tärkein ja merkittävin myös tämän blogin osalta. Nyt on aika päättää tämä kertomus.