tiistai, 31. tammikuuta 2012

Näillä mennään

Alvarin viikkoon ei kuulu paljoa uutta. Ulkoilut ovat kutistuneet pikavisiiteiksi lähikaduille, sillä pakkanen puree nopeasti anturoihin. Kaverien tapaamisetkin peruttiin jo viikonlopusta lähtien, eikä uusia ole vielä sovittu.

Tylsyys hiipii moisessa tekemättömyydessä nopeasti. Siksi Omistajan ja Kouluttajan tehtävänä on keksiä sopivaa tekemistä ja ohjelmaa iltojen ratoksi. Jos ei ihan huippua, mutta eilen illalla oli korvien puhdistuksen ja turkin huolellisen kampauksen vuoro. Viikonloppuna Alvar ja Kouluttaja majailivat autotallissa siistimässä yhteistuumin kurakelien tahrimaa autoa. Alvar tosin oli käyttänyt aikaa pitkälti jalkapallon pelaamiseen.

Loppuillaksi Omistaja piipahtaa kellariin penkomaan laatikoita - vartiointitehtävä hämärässä sokkeloisessa kummitusluolassa jää Alvarin huoleksi. Hui. Kellarivisiitti jäisi tekemättä ilman ikiomaa turvamiestä.

2 kommenttia:

töppöskä kirjoitti...

Mahottoman söpö tämä Alvar - katselin kaikki kuvat. Kyllä eläimillä on oikeesti ilmeet!

Alvarin omistaja kirjoitti...

Kiitos.

Kyllä vain. Alvarilla on muun muassa aamu-uni-ilme, joka muistuttaa aika lailla ihmistä.