sunnuntai, 29. toukokuuta 2011

Onks toi meidän dösä?

Alvar matkustaa melko harvoin dösällä, sporalla tai metrolla Helsingin keskustassa, sillä suosituimmaksi tavaksi on muodostunut siirtyä paikasta toiseen kävellen tai pidemmän matkan sattuessa omalla autolla. Matkat edellä luetelluilla kulkuvälineillä ovat olleet lyhyitä ja nopeita pyrähdyksiä. Kauan aikaa sitten eräällä junamatkalla Helsingistä Turkuun innostusta ja mielenkiintoa riitti Pasilan asemalle asti - loppumatka oli tylsistymistä männynlatvoja laskien, vaikka eläinvaunu oli jokaista lattiapaikkaa myöden täynnä. Vain lyhyet matkat julkisilla ovat Alvarin mieleen.

Koska Alvar on pyrkinyt aktiivisesti kohdalle pysähtyneiden linja-autojen kyytiin, päätti Omistaja erään kerran nopeuttaa matkaa hyppäämällä linjalle 18 Töölöstä Kruununhakaan. Pysäkillä kulkupeliä odotellessa, Alvar taas päätti juosta linjan 14B takaovesta sisälle. Onni onnettomuudessa, että taluttimen lenkki oli tikukasti ranteen ympärillä. Muussa tapauksessa nuorimies olisi saanut matkata melko varmasti yksin Eiraan.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kelpo matka ja mikä parasta - nopea.

tiistai, 24. toukokuuta 2011

Hyvältä tuoksuva tasku



Mikä löytö. Viikon piristys. Ulkoilujen pelastus. Kassajonossa olisi voinut kuvitella olevansa Suomen rajojen ulkopuolella mahdollisesti Yhdysvalloissa, sillä hyvältä tuoksuvia pieniä roskapusseja voi ostaa rapakon takaa. Koiran(Alvarin)omistajan ilo on pienestä kiinni - hyvältä tuoksuva tasku saa hyvälle mielelle.

sunnuntai, 22. toukokuuta 2011

Täydellinen kevätretki

Aurinkoinen kevätretki metsään alkoi vilvoittelulla valkovuokko -kedolla.



Ja päättyi ihoa hellivään ja kauttaaltaan viilentävään mutakylpyyn.

perjantai, 20. toukokuuta 2011

Torstai on touhua täynnä

Torstain aikainen aamu alkoi poskivilloihin tarttuneen punkin poistolla kätevillä punkkipihdeillä, jolla jalkojaan heilutteleva musta vapaamatkustaja saatiin siististi irti ihosta. Iljettävä otus oli hautautunut ovelasti tuuhean karvapeitteen uumeniin. Onneksi aamuinen poskipuristelu paljasti pullean verenimijän. Punkkeja vastaan on nyt suojauduttu yrtti -pannalla.

Jos aamu alkoi hieman epämukavasti, sujui alkuilta sitäkin paremmin. Alvar törmäsi koirapuistossa aivan mahtavaan painikaveriin - sellaista menoa ja törmäilyä ei ole nähty aikoihin. Nuorella, hieman päälle vuoden ikäisellä paimenkoiralla riitti intoa ja kuntoa peuhata puhisevan bulldogin kanssa. Periksiantamaton kaksikko makasi hietikolla toistensa päällä vuoron perään kunnes alakynnessä ollut puski itsensä jälleen vauhtiin. Touhulle ei näkynyt loppua.

Puiston portista tallusteli ulos läähättävä, pölyinen ja kuolainen nuorimies.

keskiviikko, 18. toukokuuta 2011

Harmautta



Mistä tunnistaa iäkkään Ranskanbulldogin? Harmaasta leukaparrasta.

Mistä tunnistaa Ranskanbulldogin, joka työntää kuononsa joka paikkaan? Harmaasta leukaparrasta ja likaisesta kirsusta.

sunnuntai, 15. toukokuuta 2011

Rennon tyypin kuvatus

Olen vieraillut eräällä remonttityömaalla pitkin kevättä tarkistamassa työn jälkeä ja sen etenemistä. Ja kun liikkuu näiden kahden kanssa kyseisillä mestoilla - yleisimmät sanat ovat olleet "ei", "ei saa", "seis", "paikka", "stop", "tänne", "irti" jne. Aika kielteinen asenne sanoisin.

Meikäläisen mielestä remonttityömaalla parasta ovat pyöriminen pölyisellä lattialla, työmiehille uhittelu, nojailu maalattuihin pintoihin, ämpäreiden sisällön tutkiskelu, vuorivillan maistelu ja juoksentelu avoimista ovista ulos. Ottaisivat oppia. Työhön ja asioihin voi suhtua rennosti. Ja heiii - pölykin lähtee pyyhkimällä.

Kuva. Ilmeestä tunnistaa rennon tyypin.

lauantai, 14. toukokuuta 2011

Fiksu herkkusuu

Herkkukaapin saranat ovat narahdelleet ahkerasti, sillä kevät on tuonut mukanaan ruokahalun. Vihdoinkin. Lisääntynyt D-vitamiinin saanti on myös edistänyt matemaattisia kykyjä. Fiksu nuorimies on oppinut oivallisen keinon saada herkkuja yhden aterian aikana kahteen kertaan. Ei siinä sen ihmeempää ole, kun syö ensin puolet ateriasta ja juoksee kaapille vaatimaan palkkiota, jonka jälkeen on hyvä palata loppujen äärelle ja sieltä uudelleen keksipurkille.

Kouluedistymisestä pari keksiä on pieni hinta!

lauantai, 7. toukokuuta 2011

Kevään kynnyksellä



Kesä, kärpäset ja vilvoittava vesi - voisi kuvitella tästä kuvasta. Itse asiassa Alvar lähti kahlaamaan mereen innokkaasti kunnes huomasi, että vesi on jääkylmää. Iik!

Kahlailun lisäksi tutussa puistossa riitti menoa ja meininkiä. Pitkän talven jälkeen oli ilo jälleen tavata vanhoja tuttuja. Mikä lauantai...

maanantai, 2. toukokuuta 2011

Paluu tarkkailupaikoille

Olenkin tuossa aiemmin tullut maininneeksi erilaisista tarkkailuun hyödynnettävistä kätevistä muureista, portaista, ikkunalaudoista ja kivetyksistä. Fiksut arkkitehdit ja suunnittelijat ovat osanneet toteuttaa noita oivallisia Ranskanbulldogin mittoihin sopivia pisteitä.

Täällä meikäläisen kulmilla on porukkaa jo sen verran liikkeellä, joten tarkkailtavaa riittää. Ohikulkiessani aivan kotikulmillani, muistin tyyliini ja arvolleni sopivan uusklassismia edustavan huippupaikan - tuomiokirkon jykevät portaat ja tasanteet. Täältä näkee pitkälle, vaikka omaisikin lihaksikkaat tumppijalat.

Kuvassa - meikäläinen tiirailee alapuolella poukkoilevia ihmisiä kun taas Omistaja ehti pongata Aleksanterinkadulla avatun jäätelökioskin. Neljä tarkkaa silmää ja kuusi jalkaa ovat tehokas yhtälö tässä hommassa.

sunnuntai, 1. toukokuuta 2011

Poseeraus pelikentältä



Jalkapalloharrastajan ammattimainen poseeraus pelikentältä. Laitapuolustaja Alvar, upea Adidas vappupallo ja mahtava toukokuun sää.