lauantai, 30. huhtikuuta 2011

Nykyaikaisen vappupallon lumoissa

Ihmiset parveilevat kaupungin kaduilla valtoimenaan siis ihan samoilla, jossa minäpoika kuljen uuden vappupallon kanssa. Siis onhan noilla ihmisillä tuiki tavallisia heliumilla täytettyjä upeanvärisiä tuulessa leijuilevia vappupalloja, mutta sanoisin - vanhanaikaista.

Itse asiassa, olin jo hieman huolissani kun kauppamatkalla auton kyytiin ei sullottu edellä kuvattua normipalloa. Kaikkina edellisinä vappuina minulla on ollut oma heliumpallo, jonka kanssa on ollut ihan mukava nyrkkeillä nojatuolilta käsin. Tämän lisäksi Omistaja on puhaltanut pyörtymisen uhalla vähintäänkin 30 ilmapalloa, jotka olen tuhonnut muutamissa minuuteissa. Kyseinen sarjapaukuttelu on ollut Omistajan ja Kouluttajan vapun kohokohtia.

Iltapäivällä aloin jo olla varma, että vappuun lienee sisältyvän vain herkulliset syötävät ja kaulaan pyöräytettävät serpentiinit, mutta. Tällä kertaa Omistaja ei alkanut puhkua ja puhaltaa 30 ilmapalloa täyteen ilmaa, vaan otti esille kauppakassista maailman ihanimman vappupallon - Adidas merkkisen!


Kuva. Alvarin nykyaikainen vappupallo (hampaanjäljillä).

keskiviikko, 27. huhtikuuta 2011

Itävallan citykoirat

Itävallan Wienissä kapeilla asuin- ja kävelykaduilla sekä kahviloissa oli kaikennäköistä koirakansalaista jos ei nyt ihan tungokseen saakka, niin kuitenkin sankoin joukoin liikenteessä. Ja koska Sascherkakku ja Würstelstand kioskit vetivät citykoiria Omistajineen puoleensa, ison puiston laidalla oleva "Hundzone" ammotti tyhjyyttään.


Kuva. Iso koirapuisto Wienin keskustassa.

Katukuvassa strasseilla koristellut -kaulapannat eri väreissä ja sievät kaupunkivaljaat olivat suosittuja. Kuvan komea Ranskanbulldoggi pötkötteli gourmet elintarvikeliikkeen edustalla tyylikkäässä punaisessa kaulapannassa.



Jotta yleiset puistot pysyvät siisteinä ja matkustaminen julkisissa kulkuvälineissä olisi turvallista on koiranomistajia ohjeistettu erilaisilla säännöillä.


Kuva. Jätöksien jättämisestä puistoon rapsahtaa 36 euron sakko. Ilmaisia pusseja on tarjolla katujen varsilla, puistossa ja koira-aitauksissa.


Kuva. Metrossa koiralla tulee pitää kuonokoppaa.

torstai, 21. huhtikuuta 2011

Hyvästi talvi

Kevät tuo mukanaan paitsi hyvät ulkoilukelit myös muita positiivisia asioita kuten esimerkiksi - "pakkopaidat" pakataan pesukoneen kautta talviteloille. Kaksi villaneuletta, tuulta ja tuiskua pitävä vuorellinen takki sekä nopeasti päälle sujautettava lämmin mantteli. Alvar on tyytyväinen, sillä vaatteet eivät ole nuoren miehen aatteet.

Vaatteiden lisäksi vaihdetaan syys/talvi -kaulapannat kevät/kesä mallistoon. Omistaja selailee jo innokkaasti kaulapanta kuvastoja - valikoimaan on saatava hieman täydennystä. Mikä onkaan tämän kevään/kesän trendi?

sunnuntai, 17. huhtikuuta 2011

Kiireetön lauantai

On lauantai - leppoinen ja kiireetön hetki aamutuimaan Omistajan juttuja kuunnellen. Alvar ymmärtää lähes kaiken kuten muun muassa "mennään puistoon ulkoilemaan", "onko nälkä" ja "pian lähdetään Stockmannille". Ei hullumpia asioita näin viikonloppuna.


Kuva. Omistajan jutut ovat yleensä mielenkiintoisia.

perjantai, 15. huhtikuuta 2011

Herkkukaapin anjovistarjoilut


Kuva. Kuivattu anjovis on kulinaristin mieleen.

Alvar on ehtinyt maistella meren antimista muun muassa kasvatettua- ja merilohta, tuoretta tonnikalaa kypsennettynä sekä sashimina, seitiä, kuhaa, nieriää ja Möllerin kalamaksaöljyä. Nuoren miehen mielestä listalta ei nouse suosikkia, sillä proteiini on saatava kunnon lihasta kuten lihapullista ja Burgundin padasta. Joka tapauksessa Omistaja tuputtaa kalarokia aina silloin tällöin terveellisyyden nimissä.

Miten kävikään, kun herkkukaapista tarjoiltiin tavallisten keksien sijaan kuivattua anjovista?

torstai, 7. huhtikuuta 2011

Arkea laiturilla

Laituri on mitä mainioin paikka pysähtyä hetkeksi nauttimaan karahkasta.


"Poikki ja pinoon"


"Paljonko oli aika?"


"Kuin moottorisahalla työstetty"

keskiviikko, 6. huhtikuuta 2011

Ei huolta huomisesta

Likaisen ja märän lumen keskellä kökötti täysin paikoillaan tutun oloinen veijari. Tavallisesti kyseiset pitkäkorvat loikkivat sopivan turvaetäisyyden päähän rummuttamaan jaloillaan ja mutristelemaan ristiturpaansa, mutta ei tällä kertaa. Alvar tiesi tilaisuutensa tulleen.

Parilla, no ehkä hieman reippaammalla bulldoginloikalla nuorimies rymisteli hangessa makaavan kaupunkilaisasukin lähietäisyydelle. Sateen haurastuttama hanki petti jalkojen alla, mutta siitä viis kun seitsemän oikein oli käsillä.

Maassa maannut citykani oli tullut tiensä päähän. Siinä se kyyhötti lohduttomana, sateen kastelemassa turkissa - ilman kiirettä ja huolta huomisesta.


Kuva. Kuollut citykani kiinnosti Alvaria valtavasti.

perjantai, 1. huhtikuuta 2011

Vartijakoiran elämää

Kun hankkii ranskanbulldogin saattaa käydä niin, että saa kotiinsa ympärivuorokautisen vartiointipalvelun sekä henkivartijan.

Alvar on vartijakoira, joka pitää huolen kodista ja läheisistä. Tehtävä on ohjelmoitu syvälle mieliin ja toiminta on sen mukaista. Erityisesti Omistaja on Alvarin hyvässä suojeluksessa. Pimeillä kaduilla viikonloppuisin käy monasti niin, että keskustelemaan pysähtyneet kulkijat eivät ota tosissaan Alvarin uhkailuja. Ranskanbulldoggi ei murise, mutta hyppää suoraan tasajalkaa ilmaan ja haukkuu kumealla äänellä. Tarvittaessa uhkailuun kuuluvat hyppäys eteenpäin vasten vierasta ja kiilaaminen Omistajan sekä keskustelijan väliin. Mutta ei. Viiniä nauttineet ihmiset lepertelevät toimessaan olevalle vartijakoiralle ja kehuvat sen söpöä ulkomuotoa. Noin 90% keksii työntää nakkinsa viiksikarvojen suuntaan.

Moiseen tilanteeseen auttaa vain yksi keino. Univormu.