Sunnuntaitapaaminen tyttöjen kanssa on aina Alvarin mieleen - niin tänäkin viikonloppuna. Aurinkoinen sää saatteli ystäväjoukon Etu-Töölöstä Säästöpankinrannan kautta Tervasaareen ja Presidentinlinnan kulmalta kotikaduille. Aikamoinen reissu, vaikka nelijalkaiset olisivat kyllä jatkaneet ulkoilua vielä toisenkin puolimaratoonin verran.
Viheliäinen Omistaja oli varautunut keräilemään jätöksiä lumipenkoilta aivan liian pienessä mittakaavassa. Kolme pussia ei riitä mihinkään, kun Alvar on liikenteessä. Onneksi ystävä hädässä tunnetaan ja pusseja liikeni lainaan matkan ajaksi. Joulupukilta saatu pidin pääkallopusseineen oli turhanpanttina eteisen korissa. Loppu hyvin kaikki hyvin - tyttöjen kanssa tapaaminen järjestynee uudelleen tuota pikaa. Samalla pussivelka saadaan pikaisesti kuitattua pois.
maanantai, 31. tammikuuta 2011
torstai, 27. tammikuuta 2011
Torstaipaini
Matkalla sushiravintolaan Alvar, Kouluttaja ja Omistaja poikkesivat koirapuistoon, sillä kunnon torstaipaini pitää nuoren miehen virkeänä. Puistossa - neljä urosta pullisteli kilvan karvaisia rintakehiään, joista Alvar valitsi painikaverikseen aktiivisen Italian vesikoiran. Voi sitä ähinää, puhinaa ja mutustelua. Ottelu jatkui... Ja jatkui, eikä voittajasta ollut tietoakaan. Näyttikin siltä, että tällä kertaa ottelua ei käyty kilpailumielessä - torstaipainin ideana kun on. Pitää mieli ja lihakset virkeinä.
Sushiravintolan suuntaan tallusteli tyytäväinen, mutta väsynyt nuorimies.
Sushiravintolan suuntaan tallusteli tyytäväinen, mutta väsynyt nuorimies.
lauantai, 22. tammikuuta 2011
Vohveliviikonloppu
Hektisen viikon jälkeen oli paikallaan viettää kiireetöntä viikonloppua. Tunnetusti Alvar osaa ottaa moisesta kaiken irti - pitkät aamut untuvapeiton alla, ulkoilu kaduilla ja koirapuistoissa sekä herkuttelu Kouluttajan loihtimilla vohveleilla pyyhkivät arjen kiireet mielestä. Kolmannen vohvelin kermavaahdolla jälkeen, Kouluttajan mielestä Alvarin maha pullotti siihen malliin, että neljäs voisi jo aiheuttaa mahapuruja. Alvar oli asiasta toista mieltä... Vielä yksi kiellon päälle.
Vohveleiden sulattelureissulla Etu-Töölön vierailla kaduilla vastaan tuli erilaisia pienikokoisia äkäisiä terrierejä. Muukalaisvihaa - vinkkasivat Alvarin ystävät, joiden mielestä nuoren miehen raamikas olemus saa terrierin kuin terrierin hikeentymään tai vihertymään kateudesta. Vohvelit ja kermavaahto, voisi pyyhkiä kiukun lajitoverien kuonoilta.

tiistai, 18. tammikuuta 2011
Lautasten aatelia
Tästä ollaan puhuttu aiemminkin. Ranskanbulldogeille parhaiten sopivista astioista. Useissa maissa niitä myydään erillissä liikkeissä tai osastoilla, mutta Suomessa paras ja käytännöllisin löytyy Iittalan lastenastiasto valikoimista. Oman kartoituksen mukaan euroja säästyy jos poikkeaa ostoksille Prismaan.
Kahden vuoden kokemukseen pohjautuen - kaarevareunainen, helposti puhdistettava ja sopivan kokoinen Muumilautanen sopii lyhytkuonoisen ruokailijan tarpeisiin. Valkoinen "Iloinen perhe" lautanen on uudempi - aiempi sinipohjainen "Lentävät muumit" jäi kyläpaikan kaappiin. Astiaston mukit ovat vielä käyttämättöminä, sillä Alvar hörppii vettä mieluiten isommasta kulhosta. Ehkäpä ylimääräiset astiat laitetaan pikaisesti kiertoon?
Lautasta voidaan suositella lämpimästi kaikille Ranskalaisille herkkusuille - arkeen sekä juhlaan.

tiistai, 11. tammikuuta 2011
Ranskalainen turkki
Vanhan talon nurkat ja ikkunanpielet vuotavat sisälle kylmää vetoa, joka pureutuu läpi villasukkien ja Ranskalaisen turkin. Lämpöä rakastava Alvar on kiilannut jälleen itsensä kiinni kuumaan lämpöpatteriin sillä seurauksella, että korvan taakse on muodostunut mojovia palovammoja. Suojiksi viritetyt froteepyyhkeet ja huovat ovat olleet yhtä tyhjän kanssa - moiset kuumaneristäjät ovat rutattuina lattianrajassa heti silmän välttäessä.
Omistajan ja Kouluttajan seura on kelvannut viime aikoina muuten melko itsenäiselle nuorelle miehelle. Ranskalainen turkki on ollut oivallinen kylki- ja jalkojen lämmittäjä, kun viluinen Alvar on tunkenut itsensä villapeiton alle. Ei vallittamista - puolin jos toisin.

perjantai, 7. tammikuuta 2011
Korttihain suosikkikortit

Eräällä Japanin matkallaan onnekas Omistaja voitti arvonnassa upean korttipakan. Arvontapisteen edessä mutkitteli pitkä jono. Malttamattomat kanssasisaret odottivat jännittyneinä vuoroaan päästä pyörittämään isosta arvontamasiinan kammesta, jonka uumenissa pyöri vinhaa vauhtia erivärisiä palloja. Ideana oli saada kaksi samanväristä, joilla kaikilla voitti erilaisia palkintoja. Omistajan onnekas kammen pyöräytteli ajoi reijästä ensin yhden valkoisen pallon ja perään toisen samanlaisen. Innokkaat ja iloiset pelinvalvojat ojensivat palkinnon taputusten, kumartelun sekä hurrausten kera.
Korttihain kannattaa haalia käteensä pataa, sillä koiramaisessa korttipakassa se on omistettu Ranskanbulldogille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)