Yöllä hurja myräkkä rätisytti vanhoja ikkunaruutuja valtaisalla voimalla, mutta kaiken onneksi aamun aikana tuuli kääntyi puhaltamaan hieman eri suunnalta. Rohkeat Alvar ja Kouluttaja puskivat läpi myrskytuulen aamulenkille Tervasaaren kannakselle, vaikka Helsingissä ihmisiä kehoitettiin pysyttelemään sisätiloissa.
Saaressa mereltä puhaltanut navakka tuuli oli tehnyt tuhojaan koira-aitauksessa, jossa kaksi puuvanhusta oli joutunut antamaan periksi sen voimasta. Näiden lisäksi joka puolelle oli varissut ympäriinsä keppiä ja karahkaa, joka sai Alvarin puhkumaan ilosta. Kouluttaja sai pidellä pipostaan kaksin käsin toista tuntia kun karahkoihin hurahtanut nuorimies oli elementissään.
Saattaapa vielä tapaninpäivän aikana muutama maassa makaava käppänä päätyä salaiseen säilytyspaikkaan.
maanantai, 26. joulukuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Järvenpäässä on kaatunut muutama lampputolppa, että pikkasen on tuulta !
Täällä Helsingin keskustan koirapuistossa kaatuneet puuvanhukset olivat melkoisen lahoja, joten se varmasti auttoi asiaa. Meren äärellä toki tuuli on ollut navakkaa.
Kävimme keräämässä maahan pudonneita oksia - alas oli tullut isojakin.
Lähetä kommentti