sunnuntai, 11. syyskuuta 2011

Lauantai aamulla ja illalla

Lauantai on mitä mahtavin päivä, sillä yleensä ei ole kiirettä minnekään. Pitkään nukutun aamun jälkeen Alvar ja Omistaja poikkeavat tuttuun kukkakauppaan, joka sijaitsee aivan kivenheiton päässä. Menomatkalla matkaa pidennetään kiertämällä muutama kortteli kauemmas ja poiketaan 1800-luvulla rakennetun aavemaisen suihkulähteen kautta. Yleensä kukkakaupassa on tungosta - kaikki ihailevat upeita kukkia ja useat niitä tuoksuttelevaa Alvaria.

Lauantain iltaelämä muuttaa kaupungin aivan toisenlaiseksi. Ihmiset pitävät kovempaa ääntä, hätäisimmät juoksentelvat yllättäen sinne tänne ja jotkut tulevat tekemään tuttavuutta. Illan hämärtyessä myös Alvar muuttuu toisenlaiseksi - seurakoiraksi luokiteltu Alvar on hurja poika vartioimaan Omistajaa. Tuntemattomien seuraan lyöttäytyminen saa tehtävässään olevan pienen lihaskimpun hiiltymään. Muuten kaduilla liikkuminen on Alvarin mielestä aika sallittua.


Kuva yllä. Alvar valppaana. Puiston toiselle laidalle oli pysähtynyt joukko ihmisiä. Hämärässä on vaikea nähdä minkälaista porukkaa on liikenteessä.
Kuva alla. Omistajan huomio kiinnittyi puihin, joiden lehdet olivat jo ruskassa. Vaikka oli aivan hämärää punaisenoranssit lehdet erottuivat joukosta.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Ihana syys-kirjoitus taas Alvarilta! Minkä kokoinen Alvarin Hurtta-mantteli muuten on? Olen ostamassa Brunolle uutta Hurtta-takkia, mutta mitoitus on ehtinyt vaihtua sitten herran edellisen Hurtan ja olisi mukava ostaa ilman ranskalaisherran sovittamista. :)

t. Maria + Bruno & co.

Alvarin omistaja kirjoitti...

Hei, mukava kuulla - kiitos.

Alvarin musta Hurtan talvimantteli on kokoa 40. Kannattaa ostaessa huomata kysyä, että jos tarve tulisi takin voi vielä tulla vaihtamaan toisen kokoiseen.

Mustan manttelin materiaali on mielestäni laadukas. Ja kuten manttelit yleensä, on se helppo/nopea pukea päälle.

Aurinkoista syyskuun jatkoa.