lauantai, 6. elokuuta 2011

Rantaleijona matkalla kotiin

Alvarin kotimatka käynnistyi Frankfurtin kautta Lübeckiin, josta oli lyhyt matka pistäytyä viime kesänä tutuksi tulleeseen Timmendorfer strandin koirien uimarannalle. Auringossa kylpevä hiekkaranta pullisteli kaikenkarvaisia uimareita omistajineen. Pyyhkeillä pötkötelleet saivat niellä hiekkaa, kun riehakkaat uimarit jahtasivat toisiaan. Leikeissä oli mukana, palloa, patukkaa, frespeetä ja keppejä. Alvar oli vauhdista alussa hieman hämillään, mutta ei aikaakaan kun nuorimies sulautui jo paikallisten rantaleijonien joukkoon.

Neljän tunnin pulikoinnin jälkeen matka jatkui läheiselle jäätelökioskille, jonka jonossa vuoroaan odotteli myös paikallisia herkkusuita. Eräs kioskin kanta-asiakkaista osasi hypätä tiskiä vasten pyytämään omaa jäätelötötteröään, joka ojennettiin muitta mutkitta asiakkaan suuhun. Koiramyönteisessä jäätelökioskissa oli mukava asioida.

Ruskeakorvainen Alvar palasi tyytyväisenä hotellille odottamaan yömyöhäistä lähtöä satamaan.

*****************************
Suomeen palaavalle eläimelle on annettava eläinlääkärillä heisimato/ekinokokki lääkitys ja saatava merkintä tästä lemmikkieläinpassiin. Alvar pistäytyi Saksalaiselle eläinlääkäriasemalle, jossa matolääkkeen antaminen sujui vaivatta. Kouluttajan lompakko keveni käynnistä neljä euroa. Matolääke oli hankittu ennakkoon matkaa varten tutulta eläinlääkäriasemalta Suomesta.

6 kommenttia:

Tintin Tarinat kirjoitti...

En tiennytkään, että on olemassa koirauimarantoja! Jäätelönsyönnistä sen verran, että Helsingin rautatieasemalla, vuonna 1979, siperianhuskyni Vallu-Vaeltaja, sai oman ison jäätelötötterön ilmaiseksi, kun oli ensin napannut minun jätskini lennosta. Nakkikioskin myyjä näki jäätelönhimoisen huskyn ja tarjosi tälle samoin ilmaisaterian, vaikka emännällä olisi ollut paljon isompi nälkä!

Alvarin omistaja kirjoitti...

Koirille on omia uimarantoja myös Helsingissä. Ne jotka tiedän ovat koirapuiston/alueen yhteydessä.

Timmendorfer strandin koirien uimaranta sijaitsee ihmisille tarkoitetun rannan vieressä. Myös koirien rannalla voi vuokrata aurinkotuolin - kuten ihmisten rannalla.

Se on oikein :-D

Inferno la Ferme de Marlene kirjoitti...

Pitääpä meidänkin joku kerta käydä tarkastamassa Timmendorfer strandin koirauimaranta. Inffe kiittää tiedosta! En ole sen jälkeen käynyt tutustumassa alueen rantoihin, kun kerran Suomeen tullessamme eksyimme lapsen kanssa nudistirannalle... Alvarilla on kyllä ollut huippureissu!

Alvarin omistaja kirjoitti...

Eipä kestä. Joo ehdottomasti kannattaa - ranta on kovin suosittu.

Mukava matka takana :-D

pompom kirjoitti...

You have got a nice blog site. Congratulations!

Alvarin omistaja kirjoitti...

Hi, thanks! Alvar is absolutely fabulous.