Iltakävelyä Venetsian kapeilla kaduilla ei kannata jättää väliin. Juomia ei tarvitse välttämättä kantaa mukana, sillä kadunvarsilla olevista kahviloista ja pienistä elintarvikeliikkeistä voi tehdä ostoksia. Ohi kiitävät veneet, vanhat erinäiset portaat, lämmin merituuli ja näyteikkunoiden kirkkaat valot johdattelivat matkalaisia ristiin rastiin yli siltojen ja Piazza San Marcon väenpaljouden. Rialton sillan kupeeseen oli mukava pysähtyä hetkeksi seuraamaan kaupungin iltaelämää. Merkille oli pantavaa, että paikalliset koirakansalaiset olivat lähteneet liikenteeseen viimeisen päälle laitettuna - turkit, otsatukat ja tassukarvat huolellisesti kammattuina. Matkaa kertyi, jos ei kilometreissä niin ainakin ajallisesti melkoisesti. Parin tunnin lenkin jälkeen tassu painoi jo siinä määrin, että oli aika palata keräämään voimia seuraavaan päivään.
Kuva. Kiireetön lepohetki yöllisellä Venetsian kadulla. Kylkeen törmänneellä torakalla oli kiirettä.
2 kommenttia:
Jos matkustatte lentäen onko Alvar teidän kanssanne ylhäällä matkustajatiloissa? Minkälaisia lisämaksuja koiran lennättämisestä tulee?
Tällä kertaa Alvar ei matkustanut lentokoneella. Jos matkustaisi, olisi ainoa vaihtoehto ruuma, sillä painoa on ilman kuljetuslaatikkoa yli 15 kiloa.
Lähetä kommentti