lauantai, 30. lokakuuta 2010

Lauantai luu



Kauppahallin lihamestarilta hankittu lauantain luu -yllätys ei saanut nuorta miestä innostumaan. Ihan aluksi Alvar tutkiskeli luuta muovipussin läpi, sitten turvallisen etäisyyden päästä ja lopulta aivan läheltä. Kaikesta huolimatta - luu jäi olemaan koskemattomana lattialle. Omistajan ja Kouluttajan yllätykset eivät mene aina ihan nappiin.

keskiviikko, 27. lokakuuta 2010

Pulleaposkinen arvoitus

Alvar, Omistaja ja Kouluttaja käppäilivät tuttuja katuja iltamyöhäisellä. Perusmeininkiä - muutamia yksinäisiä kulkijoita, ravintolan edessä tupakoivia kylmässä värjötteleviä ihmisiä ja kiireessä kurvailevia takseja.

Eipä aikaakaan kun koko porukan oli hieraistava silmiään kerran jos toisenkin. Hieman hämärässä, ison kadun risteyksessä olevalla suojatiellä tepasteli varmoin askelin musta pulleaposkinen kissa. Tosin varmuus vaihtui nopeasti varovaisuudeksi, kun se huomasi vakain askelin lähestyvän Alvarin. Fiksu pulleaposki jäi odottelmaan suojatien ylitystä siksi aikaa, kun reitti oli jälleen turvallinen.

Paluumatkalla tuntemattoman yöhiipparin reitti tarkastettiin huolella. Musta, pitkä häntä, neljä jalkaa, ei pitkiä korvia - siinäpä miettimistä kerrakseen.

tiistai, 26. lokakuuta 2010

Voimaunet



Mikä onkaan ihanampaa kun ottaa puolen tunnin päikkärit parhaat päivänsä nähneen lämpimän huovan alla. Voimaunien avulla loppuilta sujuu aina leikiten. Maanantai illan teemana oli Yhdysvaltalaisten jättiläis -kaurakeksien etsintä. Tryffelikoiranakin tunnetun Alvarin mielestä tehtävä oli lasten leikkiä - muutaman pöristelyn avulla hankalaan paikkaan piilotettu keksi löytyi alta aika yksikön. Voimaunet ja herkut nuoren miehen tiellä pitää. Arkenakin.

lauantai, 23. lokakuuta 2010

Alvarin matkassa

Nyt voidaan jo huokaista helpotuksesta, sillä pahin villitys tyttöjen perään on mennyt ohi. Kotiin päästään palaamaan kuten aina ennekin - ilman pitkiä kuolatankoja suunpielissä.

Ihan tavallisen puistoilun päätteeksi, Omistaja päätti että Alvar saa valita mieluisan reitin takaisin kotiin. Heti ensimmäisten liikennevalojen jälkeen käännyttiin vasenpaan ja tämän jälkeen heti oikealle. Reitti johdatteli puiston vierustalla olevalle nurmelle, jossa voi nähdä yleensä paljon koiria - siis suoraan hajujen jäljille. Pienen pujottelun jälkeen palattiin kuitenkin tuiki tavalliselle paluureitille. Liikenteen keskellä Omistajan oli hieman puututtava matkanjohtajan menoon, sillä katujen ylitys Alvarin tyylillä olisi johtanut peräänajoihin.

Tästä lähtien Alvar saa valita useimminkin itselleen mieluisan paluureitin kotiportille - sen verran fiksulta nuoren miehen ohjaama matka vaikutti.

Kuva. Ihan tavallinen puistoilu.

lauantai, 16. lokakuuta 2010

Syytön

Lauantain aamut ovat yleisesti kiireettömiä -paitsi Kouluttajalla ja Alvarilla, jotka lähtevät aina liikenteeseen kukonlaulun aikaan. Pakollisten tehtävien jälkeen parivaljakko viettää pitkän tovin puistoilemassa jossain päin kaupunkia.

Tällä kertaa ulkoilu oli jäänyt lyhyeksi, sillä Alvarin käytös ei nostattanut suosiota puistossa olevien tyttöjen silmissä. Vauhdikas meno oli haitannut muiden ulkoilua siinä määrin, että Kouluttaja oli päättänyt pakata riehakkaan nuoren miehen autoon ja huristaa takaisin kotiin. Omistajan tiedustellessa asiaa Alvarilta - katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa "syytön".

sunnuntai, 10. lokakuuta 2010

Nartut ja vatsa

Kiireinen viikko ja arki vaativat kunnon rentoutumisen. Sen tietää ja osaa myös Alvar - itse asiassa parhaiten meistä kaikista.

Poikkeuksellisesti lauantaina - Alvariin iski superväsymys. Liekö väsymyksen pääsyynä mahakipu, joka alkoi vaivata aivan yllättäen. Pieni potilas kärvisteli vedellä ja korpuilla, mutta jo sunnuntai aamuna kaikki oli jälleen ennallaan. Omistaja ja Kouluttaja epäilevät, että kulmakunnan nartut ovat laitteneet nuoren miehen pään ja vatsan sekaisin. Sen verran vauhdikasta on ollut meno viime päivinä.

lauantai, 2. lokakuuta 2010

Yöpuu -prosessi

Perjantai kello 23.46. Alvar ryhtyi vetäytymään yöpuulle seuraavan prosessin kautta.