torstai, 29. huhtikuuta 2010

Varaslähtö



Kaksijalkaisten vasta suunnitellessa, nelijalkaisista nyt puhumattakaan - Alvar on ehtinyt jo käydä ravintolan terassilla ja uimarannalla. Viime sunnuntaina ilman ollessa aurinkoinen, mutta tuulisen kolea poikkesivat Alvar, Kouluttaja ja Omistaja Tokoinrannan uuden Pirittan terassille nauttimaan munkkeja. Vaikka herkuttelu on ihanaa, vie voiton kuitenkin ihmisten ja ympäristön tarkkailu. Alvar voisi viettää aikaa terassilla useita tunteja - kenties päiviä. Pirittaan oli saapunut kolme muutakin koiraa, jotka olivat selvästi kesäterassien vakikävijöitä. Uutuuttaan kiiltävät metalliset vesiastiat saavat varmasti kesän mittaan useita käyttäjiä.

Loppuviikoksi ja vapuksi oli luvattu epävakaista säätä, joten auringonpaisteesta oli nautittava pikaisesti ennen sateita. Itse asiassa moni muukin oli kenties tutkaillut lähipäivien säätiedotusta, sillä koirien uimarannalla riitti kaikenkarvaista väkeä tungokseen asti. Ilta-auringon vielä lämmittäessä rantahietikkoa heittäytyi Alvar palvomaan sen viimeisistä rippeistä. Voi veljet kunpa olisitte olleet näkemässä - hietikolla makoileva rantaleijona ei peitellyt onneaan.

Kuva on otettu viime vuonna kesäkuun lopussa.

tiistai, 27. huhtikuuta 2010

Ykäpykä

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, aamuyön tunteina pimeydestä alkoi kuulua huonovointisen bulldogin oksentelua. Nopeus on kyseisessä tilanteessa valttia, sillä uninen oksenteleva nuori mies ei paikkaa katso kun olo on huono. Onneksi Kouluttaja on jo mestari harpomaan pimeässä ja ohjailemaan ykäpykä Alvaria kauaksi matoista. Huonovointisuutta kesti tovin jos toisenkin, mutta aamuun mennessä olo oli palannut normaaliksi.

Niin ja mistä sitten moinen oksentelu mahtoi johtuakaan? Sunnuntain reissu Sipooseen ja lahon puunrungon tehokas silppuaminen olivat tehneet tehtävänsä - Bulldogin rautamaha ei kestä sentään ihan kaikkea. Sahanpuru on ainakin liikaa.

lauantai, 24. huhtikuuta 2010

Valtakunnallinen koirapäivä

Tänään lauantaina vietetään jo neljättä kertaa valtakunnallista koirapäivää. Teemana "Terve koira yhteiskunnan jäsenenä". Tarkemmin tapahtumasta voi lukea Suomen kennelliiton sivuilta ja varsinaisista tapahtumista muun muassa Tuomarinkartanossa Helsingin Seudun Kennelpiirin sivuilta. Tapahtumaa on ympäri Suomen.

Alvarin koirapäivä käynnistyi aamulenkillä Kauppatorille, josta viikonloppukukiksi valittiin Ranskanlaisia tulppaaneja. Kaupan päälle tuli rutkasti rapsutuksia ja hieman kehuja. Meillä vietetään koirapäivää joka päivä.

perjantai, 23. huhtikuuta 2010

Kaulapanta on kuin kravatti

Menevän ja muotitietoisen kaupunkilaisbulldogin karderoopista on hyvä löytyä joka lähtöön oikean värinen ja tyylinen asuste. Edellä mainittuun viitaten Alvarin kaulapanta ja talutin valikoimassa on selkeästi puutteita. Vaatekaapista kun löytyy ainoastaan mustia ja ruskeita asusteita. Kaulapanta on vähintäänkin yhtä tärkeä tyylintekijä kuin bisnes miehelle kravatti.

Omistajan mielestä punainen kaulapanta istuu vaaleaan Fawn väriseen turkkiin sen verran hyvin, että viikonloppuna oli poikettava pikaisesti kaupoille. Tehtävästä tulikin odotettua vaikeampaa, sillä oikean tyylistä sekä sävyistä kaulapantaa ja talutinta oli hankala löytää. Edellä mainittujen ongelmien lisäksi näytti myös siltä, että värillisiä kaulapantoja valmistetaan tai on tarjolla enemmän ihan pienille koirille - Alvarin kaulapannan pituus on tällä hetkellä noin 60 cm. Lopulta kova työ palkittiin. Komea Alvar mallasi uutta kaulapantaa Kouluttajalle kuin catwalkilla konsanaan. Nappivalinta. Seuraavaksi bulldogin asustevalikomaa täydennetään muotimaailman mekoista - Ranskasta ja Italiasta.



torstai, 15. huhtikuuta 2010

Asioilla

Kiireiseen arkipäivään kuuluu rutkasti erilaisten asioiden hoitamista. Tällä kertaa asioille ei lähdettykään autolla, sillä kaikki paikat sijaitsivat kotikulmilla. Matkaan valjastettiin koko porukka: Alvar, Kouluttaja ja Omistaja. Reitti kulki pitkin lakaisukoneen puhdistamia Kruununhaan katuja, joista ensimmäisenä määränpäänä oli Japanilainen ravintola Zen Sushi Snellmanninkadulla. Alvar seurasi Omistajan tekemää ruokatilausta tarkkaavaisesti ikkunan takaa. Koska tilaus oli noudettavissa noin 15 minuutin kuluttua oli reissun lopuksi vielä palattava takaisin alkupisteeseen. Seuraavaksi poikettiin parturiin. Parturista kiirehdittiin postiin ja sieltä apteekin kautta takaisin Japanilaiseen ravintolaan lunastamaan aiemmin tehtyä tilausta. Raa'an kalan ja wasabin tuoksu ei tehnyt vaikutusta Ranskalaiseen kulinaristiin, mutta Omistajan valmistama kanahöystö sai veden herahtamaan reippaan bulldogin suupieliin.

maanantai, 12. huhtikuuta 2010

Punainen aarre

Joskus ulkoilun saldo voi olla muutakin kuin tarpeiden tekemistä ja reviirin merkkaamista - ihana punainen aarre. Illan pimeydessä likaisen hiekkakasan vieressä komeili reiällinen punainen pallo. Sellainen juuri sopivan kokoinen kulmahampailla kuljetettavaksi. Ulkona palloa oli testattava ottelulla, joka kulki sen verran hyvin, että aarre oli pakko kuljettaa sisälle. Voi veljet sitä riemua, kun Alvar matkusti hissillä kotiin punainen löytö hampaissaan. Alvarin mielestä - paras löytö koskaan.



sunnuntai, 11. huhtikuuta 2010

Kevätkausi on avattu

Rajasaaren puiston uusittu parkkialue oli täynnä autoja - kymmenen asteen lämpötila ja auringonpaiste oli saanut kantakaupungin koiraihmiset liikkeelle. Niin myös meidät. Itse asiassa Alvar kävi tutkailemassa puiston rapatilanteen jo perjantaina ja tilanne näytti hyvältä. Lauantaina meno saaressa oli ylimmillään. Uskaltautuipa muutama kylmäpäinen kultainennoutaja kahlamaan jäähän muodostuneessa kapeassa railossa. Kylmää vettä inhoava Alvar keskittyi kaluamaan puunrunkoja kevätauringon kuivattamassa rinteessä. Vaikka muu porukka keskittyi juoksentelemaan rannan hietikolla sai Alvar vähän väliä jonkun kaverin vierailemaan rinteessä. Välillä vierailu muuttui leikkimieliseksi takaa-ajoksi. Rajasaaren virallinen kevätkausi on avattu.


Kuva. Talvi on väistynyt saaren kallioilta.

tiistai, 6. huhtikuuta 2010

Samaan aikaan elokuussa

Bulldogin kehitystä ja kasvua on ollut mukava seurata. Poimin kaksi valokuvaa, jotka ovat kummatkin otettu elokuussa, mutta eri vuosina. Ensimmäisessä kuvassa Alvar on lähes vuoden ikäinen ja toisessa kaksi vuotias. Näiden kuvien avulla on helppo huomata, miten bulldogin rintakehä ja olemus kehittyy vuoden aikana. Tänä vuonna - samaan aikaan elokuussa, otetaan taas uudet kuvat. Kolme vuotiaana bulldogin kehitys on saavuttanut huippunsa, joten saa nähdä vieläkö olemukseen tulee lisää rotevuutta ja lihasta. Kuvista vielä sen verran... Ilme on ja pysyy. Elokuuta odotellessa.

perjantai, 2. huhtikuuta 2010

Uskollinen Hachiko

Elokuvateatterissa (Finnkino) pyörii tositapahtumiin perustuva elokuva Japanilaisesta Hachiko nimisestä löytökoirasta, jonka uskollisuus omistajaansa kohtaan on jäänyt ihmisten mieliin. Miehen menehdyttyä uskollinen koira palasi juna-asemalle yhdeksän vuoden ajan odottamaan työstä palaavaa isäntäänsä.

Tokiossa Shibuyan juna-aseman Hachiko pronssipatsaan aukio on suosittu nuorison kohtaamispaikka. Erityisesti viikonloppu iltaisin patsaalla ja asema-alueella on tungosta. Omistajan nappaamat kuvat ovat vuodelta 2007 ja 2008.