Nyt voidaan jo huokaista helpotuksesta, sillä pahin villitys tyttöjen perään on mennyt ohi. Kotiin päästään palaamaan kuten aina ennekin - ilman pitkiä kuolatankoja suunpielissä. Ihan tavallisen puistoilun päätteeksi, Omistaja päätti että Alvar saa valita mieluisan reitin takaisin kotiin. Heti ensimmäisten liikennevalojen jälkeen käännyttiin vasenpaan ja tämän jälkeen heti oikealle. Reitti johdatteli puiston vierustalla olevalle nurmelle, jossa voi nähdä yleensä paljon koiria - siis suoraan hajujen jäljille. Pienen pujottelun jälkeen palattiin kuitenkin tuiki tavalliselle paluureitille. Liikenteen keskellä Omistajan oli hieman puututtava matkanjohtajan menoon, sillä katujen ylitys Alvarin tyylillä olisi johtanut peräänajoihin.
Tästä lähtien Alvar saa valita useimminkin itselleen mieluisan paluureitin kotiportille - sen verran fiksulta nuoren miehen ohjaama matka vaikutti.
Kuva. Ihan tavallinen puistoilu.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti