lauantai, 12. kesäkuuta 2010

Koirapuistovierailu 4

Tokoinrannan/Linnunlaulun koirapuisto Kalliossa, mukailee jyrkkää mäkeä junaradan vieressä. Mäen päällä sijaitsee oma aitauksensa pienille koirille. Isojen koirien aitausta varjostaa arvokkaat puuvanhukset. Maasto on pieneksi tilaksi vaihtelevaa - mäkeä, kalliota, hiekkakenttää ja nurmea. Kulunut, mutta siisti yleisvaikutelma kielii, että puisto on ahkerassa käytössä. Puusta veistetyt koirapatsaat ja kalliolta junien kulkua tarkkaileva strutsi ovat puistotaidetta parhaimmillaan.

Alvar vierailee Linnunlaulussa useimmiten Töölönlahden -kierroksen yhteydessä sekä meno, että tulomatkalla. Yleensä paikalla on muitakin ulkoilijoita - niin tälläkin kertaa. Tyttöjen leikit keskeytyivät kun gigolo Alvar saapui liehittelemään itselleen lauantaiseuralaista. Kaikkien onneksi nartut osasivat laittaa nuoren miehen nopeasti ruotuun. Tällä kertaa ei käynyt flaksia, mutta puistossa oli muuten mukavaa verrytellä kävelymatkan kangistamia jäseniä.

0 kommenttia: