sunnuntai, 2. toukokuuta 2010

Match Show



Koska viimekertaisesta Match Show kisoista oli kulunut reilusti aikaa, päätimme poiketa sunnuntaina järjestettyihin kisoihin Koneen kentälle Munkkiniemeen. Aurinkoiselle nurmelle oli saapunut rutkasti väkeä, jopa siinä määrin, että ilmoittautumisteltan eteen muodostui ajoittain jonoa. Luokat oli jaettu neljään kategoriaan 1) pienet pennut/suuret pennut 2) pienet koirat 3) suuret koirat ja 4) monirotuiset koirat.

Koneen kenttä vehreine alueineen oli ihanteellinen paikka osallistua näyttelyyn. Iso peltoaukea ja sen toisella puolella oleva koirapuisto tekivät odottamisesta siedettävää. Edellä mainittuihin seikkoihin Kouluttaja ja Alvar lisäsivät vielä herkullisen grillimakkaran. Sunnuntain kisoissa kaikki asiat olivat siis kohdallaan.


Kuva. Valmiina kehään.

2 kommenttia:

Ann Helen ja Fia kirjoitti...

Hei!

Seuraamme Alvarin esimerkkiä ensi viikon lopulla kun Koneen kentällä on mätsäri. Jännitämme koska omistaja on yhtä kokematon ja tohelo kuin Fia :-)

Toivottavasti Alvar on toipunut ikävästä välikohtauksesta Rajasaaressa.

Mukavaa kevään jatkoa!

Fia & Ann Helen

Alvarin omistaja kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa!

Kiva kuulla - tohelointi ja kokemattomuus kuuluvat mätsäri kuvioon. Onnea kisoihin ja ennen kaikkea iloista päivää.

Alvarin poski on parantunut hyvin eikä itsetuntokaan saanut kolausta moisesta välikohtauksesta. Lyhytaikainen tajuttomuustila tuskin aiheutti mitään vaurioita. No, koiranomistajan arki on toisinaan jännittävää.

Aurinkoista kesän odototusta...