Elokuvateatterissa (
Finnkino) pyörii tositapahtumiin perustuva elokuva Japanilaisesta Hachiko nimisestä löytökoirasta, jonka uskollisuus omistajaansa kohtaan on jäänyt ihmisten mieliin. Miehen menehdyttyä uskollinen koira palasi juna-asemalle yhdeksän vuoden ajan odottamaan työstä palaavaa isäntäänsä.
Tokiossa Shibuyan juna-aseman
Hachiko pronssipatsaan aukio on suosittu nuorison kohtaamispaikka. Erityisesti viikonloppu iltaisin patsaalla ja asema-alueella on tungosta. Omistajan nappaamat kuvat ovat vuodelta 2007 ja 2008.
1 kommenttia:
Hei
Olisin halunnut haastatella sinua kirjallisesti koiran allergiasta, kun minullakin sattuu olemaan allerginen koira.
Jos haluat, niin laita sähköpostiini oma osoitteesi, niin kirjoitan sinulle.
Hannele
Lähetä kommentti