maanantai, 30. marraskuuta 2009

Herkkupäivä

Kuivaraksupurnukan pohja alkoi pilkistellä viikonloppuna, joten täydennystä oli haettava tutulta eläinlääkäriasemalta. Samalla käynnillä Kouluttaja oli maininnut furunkkeliongelman jatkumisesta. Koska erikoisruokavalio ei ole toiminut toivotulla tavalla, kokeiltavaksi ehdotettiin toista kuivaraksumerkkiä. Kokeilun lisäksi Alvarille tilattiin aika lääkärille - tarkempaa syytä aletaan selvittää verikokeilla.

Kotona Alvaria odotti mieluisa yllätys - tylsien raksujen lisäksi Kouluttaja oli ostanut Ultra Allergen Free -purkkiruokaa. Voi veljet mitä herkkua. Myös uudet kuivaraksut hävisivät muumilautaselta aika alta yksikön. Vaihtelu virkistää!

sunnuntai, 29. marraskuuta 2009

Suljettu saari

Alkuviikon puistoilu Rajasaareen tyssäsi melkein parkkipaikalle - portti oli avoinna ja aidat poissa. Olipa yllätys. Porttiin oli kiinnitetty kyltti jossa kerrottiin, että puisto on sujettu kuukauden ajaksi aitojen uusimisen vuoksi. No meitä eivät puuttuvat aidat haitanneet - saareen mentiin kuten ennenkin. Polulla ja rannassa oli muitakin kävelijöitä - olipa eräs rohkea usaltautunut uimaankin. Kuu möllötti taivaalla valaisten pimeän hiekkarannan juuri sopivasti - vauhdikkaaseen hippaan ei enemmän valoa oltaisi tarvittukaan.

keskiviikko, 25. marraskuuta 2009

Paavi eteisessä

Furunkkeleita on nyt hoidettu aktiivisesti muutaman kuukauden ajan sekä erikoisruokavaliolla, että puhdistusoperaatioilla. Ruokavalion muutos ei näytä johtavan toivottuun tulokseen, mutta hyvästä hygieniasta on toki aina hyötyä. Ikävät furunkkelit jylläävät yhtä meidän bulldogin varvasväleissä.

Puhdistusoperaatio on iskostunut siinä määrin Alvarin tapoihin, että ulkoa sisään tultaessa, eteiseen valkoisen pyyhkeen päälle jää istumaan jalkojen kylvetystä odotteleva bulldoggi - kuin Paavi konsanaan. Sinnikäs jalkakylpyihin tottunut Alvar istuu ja odottaa... Ja odottaa. Kouluttaja saa paheksuvan mulkaisun moisesta viivyttelystä ja piittaamattomuudesta. Kylvetys viimeistellään Petadine pumpulipuhdistuksella.

Alvarin omatoimista hoitamista yritettiin estää Omistajan lentokoneesta saamilla sinisillä lentosukilla. Kuuliaianen poika painui yöpuulle jalkoihin teipillä kiinnetyt polvisukat jaloissaan. Alvarin ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa - kaikkea sitä kaupunkilaisbulldoggi joutuu kestämään.

lauantai, 21. marraskuuta 2009

Luulauantai

On luulauantai - herkullinen savustettu poronluu on bulldogin mieleen. Ennen kaluamista, Alvar kuljettaa luuta mukanaan ja kieriskelee sen päällä selällään. Oheistoimintaan kuluu aikaa huomattavasti enemmän kuin varsinaiseen kaluamiseen. Vahvoilla leuoilla isokin sääriluu menee palasiksi alta aika yksikön. Osa irronneista paloista kerätään pois ja heitetään roskikseen. Näin vältytään mahdollisilta mahapuruilta, joita isojen palojen nieleminen saattaa aiheuttaa.



Luun kauluaminen kulutti energiaa siinä määrin, että urakan jälkeen oli otettava kunnon päiväunet.

sunnuntai, 15. marraskuuta 2009

7/24



Alvarilla on ollut työntäyteinen viikko - tehtävänä on ollut huolehtia päivät pitkät Kouluttajasta. Ydintehtäviin ovat kuuluneet kyljenlämmitys, vartiointi, selällään pötköttely ja seurustelu. Bulldoggia parempaa hoitajaa ei ole olemassakaan.

keskiviikko, 11. marraskuuta 2009

Pikkujoulukemuissa

Koirapoppoon pikkujoulukemut järjestettiin tiistaina kello 18 alkaen Tervasaaren koirapuistossa. Omistajat ja kouluttaja nauttivat kuumasta glögistä ja joulupipareista, koirat riehakkaasta menosta. Sekä kuumaa juotavaa, että reipasta liikkumista tarvittiin - kylmässä säässä ei olisi muutoin tarjennut. Onneksi Alvarille puettiin varmuuden vuoksi talvitakki päälle. Kuten perinteisiin pikkujouluihin kuuluu, Alvar oli enemmän kiinnostunut paikalle saapuneista tytöistä kuin joulupipareista. Tytöt tosin jonottivat joulupipareita. Rähinöitä ei näissä juhlissa nähty - Alvarin ensimmäiset ihka oikeat pikkujoulukemut sujuivat mukavissa merkeissä. Kiitos kuuluu myös järjestäjille.

maanantai, 9. marraskuuta 2009

Vahvaniskan sunnuntaireissu

Kaupunkilaiskoiran lumiraja näytti menevän Sipoossa, jossa maan peitti ohut paikoittain vetinen lumihuntu. Pellolla ja metsässä kulkevat polut olivat kohdin kuraisia ja liukkaita. Metsäosuuden puolessa välissä vahvaniska Alvar löysi mieluisan matojen osittain kalvaman puun rungon, jota kuljetti mukanaan koko pitkän matkan. Omistaja ja Kouluttaja hikoilivat mukana menossa ja keksivät kiertoreittejä pahimpien tulvakohtien välttämiseksi. Alvar kun ei pidä Kouluttajan kantoavusta vaan haluaa kulkea itse. Uudet reitit kulkivat yli korkeiden kallioiden, joista näköala oli vertaansa vailla. Vaikka reitti oli haastava, kuljetti vahvaniska aarrettaan sinnikkäästi mukana. Metsän siimeksestä kuului paikoin koirien haukuntaa, mutta koirakavereita ei osunut näköetäisyydelle. Autolle palasi kurainen metsältä tuoksuva poppoo. Olipa reissu.

lauantai, 7. marraskuuta 2009

Turkinhuoltoa

Alvarin day spa hoitoja varten hankittiin "Grip soft"" pesusuka, joka mahdollistaa hieronnan ja shampoon levityksen samalla kertaa. Pehmeä kumisuka ja säiliö, joka täytetään shampoolla on oiva työkalu syksyn kurakelejäkin silmälläpitäen. Kyllä taas kelpaa kylvetellä...




Kuvat:oiva apuväline kylvystä ja hieronnasta pitävälle

perjantai, 6. marraskuuta 2009

Pötkötellen

Alvar reporankojen kuningas pötköttelee ja kuorsaa - on perjantai ilta. Sateen kyllästämä Tervasaaren koirapuiston hietikko ei houkuta liikaamaan juuri eilen kylvetettyjä tassuja. Ikävällä säällä on pysyttävä neljän seinän sisällä, otettava rennosti ja herkuteltava. Alvar on tilannut ruoaksi poronkäristystä ja peura/peruna raksuja - tilaus vastaanotettu.


Kuva: Alvar ottaa perjantain rennosti.

maanantai, 2. marraskuuta 2009

Pörinää ja puhinaa

Maanantaina tuuli puhalsi kylmästi Tervasaaren kävelytiellä - Alvar ja Omistaja puskivat eteenpäin purjeveneiden vaijereiden soittoa kuunnellen. Omistaja osasi ennakoida kavalan syyskelin ja puki Alvarille uuden fleece -takin päälle. Kärttyinen buldoggi pörisi ja puhisi - alkumatka talojen suojassa oli yhtä tervanjuontia. Liekö tuulen ansiota, mutta kylmällä kävelytiellä askel ja ilme reipastuivat siinä määrin, että Omistaja uskoi Alvarin huomanneen takista olevan hyötyä. Tervasaaren puistossa kirmasi reipas ulkoilija, joka ei tällä kertaa hyökännyt piehtaroimaan lehtikasaan takin hautautumisen toivossa. Kotimatkalla ihailtiin meren aaltoja ja taivaalle heijastuvia kaupungin valoja.

Kaiken kukkuraksi, maanantai on savuporoluu ja harjaus -päivä - ei siis pöllömpi avaus viikolle.