lauantai, 24. lokakuuta 2009

Ristiturpien paluu

Keltaiset lehdet ovat peittäneet Tervasaaren sateen kyllästämät nurmikot. Iltapimeässä ne kätkevät suojiinsa oravat, rusakot ja Alvarin, joka on aloittanut joka syksyisen ja pitkälle kevääseen jatkuvan pitkäkorvien bongaamisen. Kaupungissa asustelevat rusakot ovat suvaitsevaisia eivätkä pienestä hätkähdä - matalana hiiviskelevä bulldoggi lienee ristiturpien mielestä ranskalaiselta parfyymiltä tuoksuva kaupunkipossu. Omistaja ja Kouluttaja ovat ylpeitä Alvarin tarkasta vainusta.

Viime talvena saaressa asusteli kolme Alvarin kokoista rusakkoa, jotka istuskelivat iltasin sangen tyytyväisinä pienen mäen huipulla ja harjoittivat hurjaa kiihdytysjuoksua jäällä. Saa nähdä ovatko samat ristiturvat palanneet takaisin asuinseudulleen. Alvar raportoi tilanteesta kevääseen mennessä... Yksi on jo ainakin bongattu.

tiistai, 20. lokakuuta 2009

Taistelijoiden tiistai

... Tai itse asiassa kostajien keskiviikko olisi sopinut paremmin. Alvarin silmäkulma on turvonnut ja verta vuotavaa haavaa hoidetaan Betadinella. Kruununhaan oma Ivan Dragoa päätti kostaa Rocky Balboalle koirapuistossa. Pieni rähinä ei Ivanille riittänyt - Alvarin luonto on sellainen.

Kouluttaja ja Ivan tulivat noutamaan Omistajan töistä - ensimmäisellä kengät kurassa moisesta touhusta ja jälkimmäisellä yllä mainitut vauriot. Kaverusten ulkoilusta ei ainakaan puuttunut jännitystä. Omistajalla taas riittää pyykkäämistä, kun kostaja pyyhki verta vuotavan silmäkulmansa valkoisiin vuodevaatteisiin.

sunnuntai, 18. lokakuuta 2009

Melkein kukkakedolla

Viime aikoina ollaan pohdittu sadetta, talvea, kylmyyttä ja näiden myötä uusia turkiskauluksia sekä takkeja. Lokakuu on jo toki syksyä parhaimmillaan tai pahimmillaan - meihin pätee jälkimmäinen. Jotta seuraavat kuukaudet eivät mene synkistellessä pimeyttä ja kylmyyttä on keksittävä iloista tekemistä myös kotosalla. Talveksi lisätään paksuja, pulleita ja pehmeitä mattoja lattioille. Alvarin yksi suosikkipaikoista on leikkiminen ja kieriminen kukkamatolla. Melkein kuin kesäisellä niityllä konsanaan.

keskiviikko, 14. lokakuuta 2009

Paukkupakkasia odotellessa

Kyllähän sen tietää millä mielellä pari vuotias bulldoggi on kuullessaan, että puiston sijaan lähdetään Stockmannille vaateostoksille. No - varmuuden vuoksi omistaja uhkaili Alvaria virkavallalla, jos tavaratalossa asiointi ei suju mallikkaasti. Idea uuden takin hankkimisille lähti siitä kun vanhasta ruskeasta tikkitakista mahtui päälle vain turkisreunainen huppu. Alvarin rintakehä on jykevöitynyt kevään ja kesän aikana siinä määrin - sitä se uiminen, kalliokiipeily ja painiminen tekee.

Omistaja ennakoi talven tulon tänä syksynä riittävän ajoissa. Viime vuonna talvitakkivalikoima oli supistunut siinä määrin, että uutta takkia ei tullut ostettua. Alvar ei vielä tiedä, että tällä viikolla postimies tuo paketin, jossa on uusi lammasturkilla vuorattu kaulapanta. Kyllä nyt kelpaa ja tarkenee.

lauantai, 10. lokakuuta 2009

Laiskottelijoiden lauantai

Alvar ja koko porukka nukkuivat lauantai aamuna pommiin. Eipä sillä, että päivä olisi aikataulutettu jollekin järkevälle tekemiselle. Tämän viikonlopun ohjelmaan kuuluvat nukkuminen, ulkoilu, shoppailu, herkuttelu ja laiskottelu. Kouluttaja ja Alvar viettivät aamupäivän hetkiä aurinkoisessa Tervasaaressa. Iltapäivä hytistiin Rajasaaressa. Sunnuntaina suunnataan metsään - mukaan varataan termospullollinen kahvia ja pientä syötävää. Laiskottelijoiden viikonloppua suositellaan kaikille koiraroduille.

keskiviikko, 7. lokakuuta 2009

Pitkän untuvatakin salaisuus

Ranskanbulldogin hankkimisen jälkeen ensimmäiset viikot menevät ihastellessa ja ihmetellessä uutta ihanaa tulokasta. Sisätilat riittävät varsin hyvin temmeltämiseen ja loppuaika menee nukkuessa. Ikkunasta ja parvekkeelta voi haukata raikasta ilmaa. Rokotusten voimaantulon jälkeen on koiranomistajan viimeistään lähdettävä liikkeelle - satoi tai paistoi. Koirapuistoon ilmestyy uusi jäsen. Kuluu taas viikkoja ihastellessa muiden joukossa vipeltävää ranskanbulldogia - veri kiertää jäsenissä pelkästä ylpeydestä. Seisoskellessa alvariinsa tuiskeessa ja viimassa koiranomistaja huomaa, että toimistopäivän jälkeen sileäpintainen silkkivuorinen villakangastakki ja nahkapohjaiset kengät eivät anna sopivaa suojaa Suomen sääolosuhteissa. Autossa ja parkkihallissa ei ole tullut moista edes ajateltua.

Jokapäiväisen happihyppelyn myötä koiranomistajan vaatevalikoimaan on hankittava hieman lisäystä. Maastokengät, tossut, crocsit, talvicrocsit, kaupunkitossut, erilaisia pipoja, kaulaliinoja, hansikkaita, sormikkaita, pörrösukkia, sateen kestävä ulkoilutakki, kevyt ulkoilutakki, huppareita, erilaisia ulkoiluhousuja, paitoja, fleeceja, lämpökerrasto, untuvatakki, kumisaappaat ja paljon muuta. Ja vuoden päästä huomaa tallustelevansa mukavissa "koiravetimissä" Stockmannin herkussa.

Tiedättekö miksi koiranomistajilla on usein pitkä talvitakki (Alvarin Omistajalla täysipitkä untuvatakki)? Siksi, että iltalenkille voi lähteä vaivattomasti pyjamassa! Paljon keskustelua herättäneet talvicrocsit istuvat hyvin edellä mainittuun asukokonaisuuteen.

sunnuntai, 4. lokakuuta 2009

Tervetuloa tuhahti bulldoggi

Kengät kopisivat porraskäytävässä, eteisen hämärässä näkyi tuttu hahmo ja ääni oli se sama vanha. Iloinen, mutta jollakin tapaa pöllämystyneen oloinen bulldoggi otti vastaan pitkään poissa olleen ulkomaankävijän. Alkuihmetyksen jälkeen Alvar hukutti Kouluttajan märkiin bulldoginpusuihin - tervetuloa kotiin. Jälkijunassa tulleen matkalaukun tarkastus oli illan kohokohtia. Alvar seisoi avatun laukun sisällä ja tutki tavaroita antaumuksella - vieraita hajuja ja uusia tavaroita. Laukun vasemmasta kulmasta löytyi tuliaispussi: halloween kurpitsa, kummitus ja musta kissa. Paljous sai iloisen bulldogin aivan sekaisin, kuin jouluna konsanaan.

Tavaraa onkin kertynyt viimeisen kuukauden aikana siinä määrin, että Omistaja poikkesi kaupungille ja hankki uuden säilytyskorin Alvarin kasvaneelle tavaravuorelle. Seuraavaksi hankitalistalla lienee oma kaappi tai lipasto.