maanantai, 29. kesäkuuta 2009

Tungosta auringossa

Rajasaaressa oli tungosta - näytti siltä että kaikki kynnelle kykenevät Helsingin ja lähialueen koirat olivat tulleet nauttimaan kesäpäivästä meren rannalle. Omistajan ei onnistunut edes laskea, paljonko paikalla oli väkeä - jokaisessa pensaassa, rannassa ja niemennotkossa vipelsi nelijalkainen. Omistaja, kouluttaja ja Alvar lähtivät tällä kertaa saareen eväät mukana. Kallion laella on Suomen ankarien sääolosuhteiden kuluttama tukkipöytä, jonka ääressä aamiainen maistui sata kertaa paremmalta kuin sisätiloissa.

Neljä tuntia saaressa kului siivillä - Alvar ui koiraa, pöhisi pensaissa ja leikki hieman rannassa. Ja myöhemmin... Kotona kuorsasi ulkoilun väsyttämä bulldoggi.


Kuva. Rannalla oli vipinää.


Kuva. Alvar ui koiraa ilman pelastusliivejä.

tiistai, 23. kesäkuuta 2009

Polskis!

Eipä mitään ihmeempiä kuulumisia. Paitsi että Alvar on pulahtanut uimaan ensimmäistä kertaa eläessään ja ihan itse. Aiemmin "uiminen" on ollut makoilua rantavedessä ja kahlaamista kepin perässä. Rantaan Alvar on toki uinut pelastusliivit päällä. Kuumuus ja vapaus saivat nuoren bulldogin riehumaan rannassa siihen malliin, että molsikis vaan. Ihanan puunrungon perään oli mentävä vaikka sukeltaen. Omistaja ja kouluttaja katselivat menoa hämmennyksen vallassa, mutta toki riemuissaan. Alvar osaa uida - ilman pelastusliivejä! Nyt voidaan toden teolla alkaa vilautella uimamaisterin papereita.



Kuva: omistaja on pysäyttänyt vauhtihirmun kuvaan.

lauantai, 13. kesäkuuta 2009

Kotkan komea uros

Aamu-unisella Alvarilla oli vaikeuksia herätä ja nousta ylös vuoteesta lauantaina kukonlaulun aikaan. Kouluttaja oli jo noussut ennen kukon kiekaisua pakkaamaan tavaroita näyttelymatkalle Kotkaan. Matkaan lähdettiin Tervasaaren koirapuiston kautta. Kotkassa tunnelma oli leppoisa ja sää juuri sopiva - ei sadetta, kuitenkin hieman pilvistä ja lämmintä. Kaiken kukkuraksi näyttelyssä oli kisaamassa kaunis Salukineiti, Alvarin hyvä ystävä ja juoksukaveri.

Ranskanbulldogien arvostelu alkoi tällä kertaa suoraan nuorten luokasta. Alvar ja Omistaja hokasivat asian viime tingassa, joten näyttävältä sisääntulolta ei vältytty. Loppu sujui onneksi kuin rasvattu. Kotkasta erinäisten mutkien kautta Helsinkiin palasi väsynyt, mutta tyytyväinen joukko.


Kuva: Alvar esiintyy kehässä.


Kuva: Alvar bodaa Pyttiksen hiekkamontulla.

Vielä lopuksi - poseeraus hiekkamontulla.

tiistai, 9. kesäkuuta 2009

Huvilaelämää

Paris Hilton on hankkinut koirilleen luksusta - oikean huvilan. Louis Vuittonin pedit, uima-allas ja design kalusteet sopivat vaativaan makuun. Liekö huvilassa jokaiselle 13 koiralle omat huoneet?

Omistajan hankkimassa ranskanbulldogin penthausessa tulisi olla ainakin nyrkkeilysäkki, juustokellari ja kahluuallas. Ja palvelija, joka jaksaisi painia bulldogin painia vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa sekä juottaa pillimehua. Bulldogien hajuhaitat huomioiden, penthausen ilmastoinnin tulisi olla huippuunsa viritetty.

Suomessa koirat asuvat vielä tavallisissa koirankopeissa. Lämmikkeenä villahuopa ja juomana raikasta hanavettä.

sunnuntai, 7. kesäkuuta 2009

Kalliolla kukkulalla



Kuva: Kukkulan kuninkaat tiirailemassa varikisia

perjantai, 5. kesäkuuta 2009

Ruskettuneet korvat

Sateen ropistessa ikkunaan, on mukava muistella viime viikonlopun huippukelejä. Alvar vietti kotipuistossa aikaa useita tunteja uimalla, köllöttelemällä rantahietikolla ja pyörimällä nurmella. Muistona ulkoilusta ovat "maksaläiskät" vatsassa ja ruskettuneet korvat. Ranskanbulldogin kesäkassista on vesipullon lisäksi löydyttävä tulevaisuudessa myös aurinkorasvaa.