Kehä 43 ympärillä oli tungosta - paikalle tuodut häkit, kärryt, osallistujat ja läpikäynti koirien ulkoilualueelle aiheuttivat melkoisen tulpan. Kouluttaja kantoi Alvaria, jotta se ei tallautuisi väkijoukon jalkoihin. Noin 45 minuuttia myöhässä alkanut ranskanbulldoggien kisa lähti sujuvasti liikkeelle junioriluokan uroksilla. Koiria odottelu ei näyttänyt haittaavan, mutta handlereiden ja kannustusjoukkojen vatsassa taisi kierrellä perhosia. Meillä oli jälleen ilo lähteä nuortenluokan ensimmäisinä kiertämään kehää. Tällä kertaa Alvar liikkui juuri sopivassa vauhdissa ja askeleella. Veto ja ryntäily eivät kuuluneet kuvioihin - omistaja myhäili tyytyväisenä mielessään. Pöydällä tuomarin kohtaaminen ja hampaiden näyttö sujuivat kuin vanhalta tekijältä. Australialainen tuomari pohti Alvarin olevan vielä young baby. Kehästä poistuttiin vaaleanpunaisen (ERI-erinomainen) nauhan kanssa. "Well balanced form. Very good head. Excellent expression. Good body. Excellent wing quarters. Good topline."
Omistaja ja Kouluttaja veivät innokkaan bulldogin koiraparkkiin puoleksi tunniksi, jotta kilpailun seuraaminen ja valokuvaaminen onnistuivat vaivattomammin. Tungoksessa ja kuumuudessa oli työlästä kantaa yli viisitoista kiloista koiraa ja tavaroita. Koiraparkissa oli useita hoitajia 4H-yhdistyksestä, joten oman koiran jättäminen muiden hoivaan tuntui turvalliselta. Parkin hinta oli 2 euroa puolelta tunnilta. Alvar oli maailman iloisin koira kun Omistaja ja Kouluttaja ilmestyivät tiskille noutamaan erinomaista bulldoggiaan kotimatkalle.
2 kommenttia:
Paljon Onnea Alvarille näyttelymenestyksestä!
Ja hienoja olivat Pikkusaaren ottamat kuvat, joka on myös Fialle tuttu valokuvaaja viime toukokuulta :-)
Ann Helen & Fia 1v 3,5 kk
Kiitos - olipa mukava näyttelypäivä. Tällä kertaa ei ehditty harjoitella kertaakaan, mutta Alvar oli kuin unelma.
Hienoja kuvia tosiaan. Oli vaikea valita esille kahta, sillä kaikki olivat loistavia!
Terveisiä Alvarilta...
PS. Seuraava näyttely on toukokuussa
Lähetä kommentti